Esittely

Kasvatustoiminta

Kasvattajakurssin kävin vuonna 2011 ja sain samana vuonna kennelnimen Unay Khuyay. Nimi on Andeilla, eli Perussa, Ecuadorissa, Boliviassa ja Argentiinassa puhuttua quechuan intiaanikieltä ja tarkoittaa muinaista rakkautta. Sitähän tämä hyvin vanha jo ennen inkakulttuuria esiintynyt rotu edustaa, rakkautta, sen jokainen perulaisen omistava tulee huomaamaan.

Pentueita meille syntyy harvakseltaan ja minulle koirankasvattamisen päämääräänä ei ole tuottaa isoa määrää pentuja maailmaan. Minulle on tärkeää, että koirat joita käytetään jalostukseen ovat hyväluonteisia, terveitä ja rodunomaisia. Pentujen syntymä on pitkään ja huolellisesti suunniteltu tapahtuma, vuoden kohokohta, jonka toivon saattelevan maailmalle luottavaisia, iloisia ja hyvinhoidettuja pennunalkuja.

Olen Suomen Kennelliiton ja Suomen Karvattomat Rodut ry:n jäsen sekä olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton virallisen kasvattajasitoumuksen. Koirilta joita käytetään jalostukseen tutkitaan PEVISA-ohjelman mukaisesti virallisesti silmät, polvet ja lonkat, sekä myös sydän ja kyynärät.

Koirani elävät kanssani ja ovat rakkaita perheenjäseniä joiden kanssa harrastan myös paljon.

Myös koiranpennut kasvavat meillä ihmisten ja muiden koirien ympäröimänä ja pentuja käsitellään paljon ja niiden kanssa touhutaan paljon. Pennut luovutetaan aikaisintaan 8 viikon ikäisinä, sirutettuina ja Suomen Kennelliittoon rekisteröityinä,  eläinlääkärin tarkastamina ja useasti madotettuina kattavan pentupaketin kera.

Jos sinulla on kysyttävää, ole yhteydessä, vastaan kysymyksiisi mielelläni.

 

Post comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

© Unay Khuyay Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved.